Blogissa esitellään näyttelyitä ja kirjoitetaan muutenkin taiteesta koko kentän laajuudelta: mukana ovat sekä nykytaide, maalaustaide, kuvanveisto että arkkitehtuuri.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Holmberg Hämeenlinnassa

Perinteisen taiteen ystävänä innostuin heti, kun luin Hämeenlinnan taidemuseossa järjestettävästä Werner Holmbergin (1830-1860) näyttelystä. Sinne siis. Matkalukemiseksi otin Eliel Aspelinin (1847-1917) elämäkerran Werner Holmberg. Elämä ja Teokset, joka kuuluu Aspelinin projektiin luoda suomalaiselle taiteelle taidehistoriallinen perusta. Muut kaksi Aspelinin "kaanoniin" kuuluvaa taiteilijaa ovat Johannes Takanen (1849-1885) ja Elias Brenner (1647-1717). Fennomaaniseen tyyliinsä Holmbergin ansioita kansainvälisiin taiteilijatovereihinsa verrattuna korostaen Aspelin piirtää mm. säilyneen kirjeenvaihdon perusteella inhimillisen kuvan Suomen taiteen varhaisvuosien taitavasta maalarista, joka kuoli 30-vuotiaana keuhkotautiin.

Näyttely on perinteiseen tapaan kronologinen. Varhaisin esillä oleva Holmbergin teos on lyijykynällä ja vesivärillä tehty satama-aiheinen pienehkö työ vuodelta 1845, jolloin 15-vuotias Werner vielä opiskeli "yläalkeiskoulussa" Helsingissä siirtyäkseen seuraavana vuonna yksityislyseoon. Varakkaasta perheestä kotoisin olevasta Werneristä oli vielä tuohon aikaan kovaa vauhtia tulossa juristi isän toiveen mukaan. Vasta myöhemmin isä suostui pojan tahtoon ja antoi tämän ryhtyä taiteilijauralle, jota ei tuona aikana tietenkään pidetty kovinkaan suuressa arvossa.

Holmbergia opettivat Helsingissä mm. Magnus von Wright ja Berndt Godenhjelm. Robert Wilhelm Ekmaniin hän tutustui vuonna 1850. Maalauksessa Sunnuntaiaamu vuodelta 1853 on hieman sekä Ekmania että von Wrightia. 

Werner Holmberg: Sunnuntaiaamu, 1853, öljy. Kuva: TJ

Maalauksessa ollaan selvästi kirkkoon menossa. Keltainen taivas antaa maalaukselle lämpimän tunnelman ja maiseman utuisuus tekee siitä rauhallisen. Sommitelma on harmoninen. Valkopukuiset naiset muistuttavat Ekmanin italialaistyyppisiä ihmishahmoja, myös kasvoiltaan. En ole koskaan nimittäin törmännyt tällaisiin päähineisiin suomalaisessa kansanperinteessä. Etualan naiset pomppaavat esiin liiallisen valkoisuutensa vuoksi. Kömpelösti sirotellut, maisemasta irrallaan olevat hahmot muistuttavat von Wrightin maalausten kiiltokuvamaisuutta teoksen muiden osien ollessa suurpiirteisempiä ja väriskaalaltaan vaimeampia. Ainoa yksityiskohta, joka antaa viitteitä Holmbergin myöhempiin töihin on oikealla seisova koivu. Sen yksityiskohtaisuus ja tekniikka, jolla vihreät lehdet on pensselillä taputeltu, tulee olemaan Holmbergin jäljellä olevien seitsemän elinvuoden taiteelle ominainen.

Holmberg kehittyi taiteilijana nopeasti. Vuonna 1856 valmistunut Saksalainen maisema on jo Holmbergille tyypillinen. 

Werner Holmberg: Saksalainen maisema, n. 1856, öljy. Kuva: TJ

Taiteilija opiskeli Düsseldorfissa, tuon ajan suuressa taidekeskuksessa. Siellä harrastettiin maisemamaalausta ja maalattiin ulkona luonnossa ja pyrittiin mahdollisimman luonnonmukaiseen, naturalistiseen ilmaisuun. Taulussa emäntä on tullut pihalle perinteisestä saksalaisesta ristikkoseinäisestä talosta, pihalla on vuohia, kissa ja kana. Maalaisidylli. Levollisuutta henkivässä maalauksessa taivaalla on kuitenkin dramatiikkaa enteileviä pilviä. Eräänlainen pilvipouta olikin ajan saksalaiselle maalaustaiteelle tyypillinen valon ja varjon vaihtelun vuoksi. Näin maalaukseen saatiin enemmän eloisuutta ja dynamiikkaa. Pilvien lomasta paistava aurinko valaisee kirkkaasti talon, puun latvuston ja korjuukypsän viljan taaempana, pilvet taas luovat selkeät varjot maastoon. Pilvet näyttävät muodostavan ympyrän pihan yläpuolelle, aurinko pääsee läpi ympyrän keskeltä. Etualan lampi vastaa muodoiltaan suuren lehtipuun muotoja. Sommitelma on tasapainoinen ja rauhallinen.

Syysaamu vuodelta 1856 on niin ikään Saksassa maalattu työ. Myös tunnelmaltaan se on hieman samankaltainen kuin Saksalainen maisema, mutta surumielisempi. 

Werner Holmberg: Syysaamu, 1856, öljy. Kuva: TJ

Aamuhetki näkyy mm. siinä, että vuorilla lepää vielä usvaa. Aurinko on jo noussut ja paistaa ohuiden pilvien läpi tuoden maalaukseen valkoisenharmaat viileät sävyt. Yksinäinen tumma-asuinen mies ase olallaan kävelee vasemmassa reunassa poispäin, valkoinen koira seuraa perässä. Tässä työssä niin kuin muissakin Holmbergin maalauksissa henkilöt ovat sivuosassa, vain osia kokonaisuudessa. Pääosassa on jylhä luonto. Aspelinin mukaan tämä teos oli taiteilijan mielestä yksi hänen onnistuneimmistaan. Se on sommitelma eri luonnoksista, joita taiteilija teki retkillään Düsseldorfin lähialueiden luontoon.

Eräs työ, joka minua tunnelman puolesta erityisesti viehätti on nykyisin Tasavallan Presidentin kansliassa sijaitseva Metsä sadeilmalla (1859). 

Werner Holmberg: Metsä sadeilmalla, 1859, öljy. Kuva: TJ

Sateisessa metsässä kulkee polkua pitkin härän vetämä kärry, jossa istuu selkä katsojaan päin vanha ukko. Edessä siintää haka, ukko lienee matkalla laitumelle. Sadesää näyttäytyy oikealla taustalla harmaana metsänreunana, järven takana. Maalaus vetää sisäänsä. Rauhallisuus, ehkä tietynlainen uneliaisuuskin huokuu siitä. Kaikki on hyvin. Tämä maalaus oikein kutsuu katsojaa tekemään tulkintoja.

Sokerina pohjalla on Postitie Hämeessä vuodelta 1860. Tästä teemasta on itse asiassa kaksikin maalausta, toinen on nimittäin Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) samalta vuodelta. Näissä tauluissa on kaksi keskeistä eroa. Ensinmainitussa on kilometripylväs, jälkimmäisessä ei. Toinen ero on se, että Postitiessä kärryt ovat tulossa katsojaa kohti, kun Maantiessä ne ovat matkalla katsojasta poispäin. Maalaukset ovat myös sommittelultaan hieman erilaisia, Postitien ollessa selvästi tasapainoisempi. Molemmat taulut kuuluvat Ateneumin kokoelmiin. Nämä vuoden 1859-1860-maalaukset syntyivät Saksassa kesällä 1859 tehdyn Suomen-matkan luonnosten pohjalta. Holmberg norjalaisine puolisoineen vieraili sukulaistensa luona Hämeessä, mm. Kurussa ja Ruovedellä.


Werner Holmberg: Postitie Hämeessä, 1860, öljy. Kuva: TJ

Hämeenlinnan näyttelyssä olevassa Postitie Hämeessä-maalauksessa on kuvattu "maantie" metsässä, jota pitkin hevosvetoiset vaunut matkustajineen ovat lähestymässä katsojaa. Vaunut näyttävät nostattavan melkoisen pölyn. Tunnelma maalauksessa hieno. Sen voi miltei haistaa ja kokea ihollaan. Kuumana kesäpäivänä tuoksuvan mäntymetsän ja pölisevän hiekan, sekä mäntyjen lomasta paistavan auringon kuumuuden. Oletan varjojen pituuden perusteella, että kyseessä on alkuilta. Ei ole ihme, että Postitie onkin ehkä rakastetuin Holmbergin maalauksista. Siinä taiteilija osoittaa saavuttamansa koulutuksen tulokset sekä synnynnäiset taiteilijanlahjansa. Taulu on myöskin Holmbergin viimeisiä.

Holmbergin taide on silmiä hivelevän kaunista ja yhtä lailla sielua rauhoittavaa kuin metsässä kävely. Hämeenlinnan taidemuseossa sen tosin voi tehdä ilman hirvikärpäsiä ja hyttysiä. Museo on saanut kerättyä laajan otoksen Holmbergin tuotannosta. Suosittelen vanhemman taiteen ystäville ehdottomasti matkaa Hämeenlinnaan. Näyttely on esillä 10.9. asti. Näyttelyn jälkeen voi piipahtaa pihan toisella puolella katsomassa Yhteiset kuvamme-näyttelyä, joka esittelee hämäläisiä taidekokoelmia ja lounaishämäläisiä taiteilijoita. Mukana on vanhempaa ja uudempaa taidetta. Oikein virkistävä näyttely intensiivisen Holmberg-tuokion jälkeen.


Toni Jakala

Lähteet:

Aspelin, Eliel, Werner Holmström. Elämä ja teokset, Helsinki 1890.
Suomen Kansallisgallerian kokoelmat (Holmström), kokoelmat.fng.fi
Biografiskt Lexikon för Finland, www.blf.fi

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan! Lisää taidehistorioitsijoita olen kentälle kaivannutkin. Ja ihan mukavaa, että sinä kirjoittelet sieltä Etelä-Suomen/Varsinais-Suomen suunnalta, kun minä harvemmin sinne matkustan. Näin tulee nähtyä/kuultua ajatuksia taidekentältä sieltäkin minne ei itse ehdi vakka haluaisikin. Minä kirjoittelen akselilla Keski-Suomi / Pohjois-Savo (Itä-Suomi).

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos tervetulotoivotuksista! Taideaiheisia blogeja en juurikaan löytänyt. Jos itse pidät vastaavankaltaista blogia, laitapa osoite tähän niin katson, voinko lisätä tähän jonkinlaisen linkkilistan! Eikä se haittaisi, vaikka kirjoittaisimme samoistakin näyttelyistä. Jokainen kun kokee ne niin omalla tavallaan. Mutta tosiaan, hyvin harvoin liikun Etelä-Suomea kauemmaksi.

    VastaaPoista