Riku Riippa ja Joakim Sederholm Taidekappelissa

Taidekappelin sydäntalven näyttely esittelee kahden kuvanveistäjän, Riku Riipan (s. 1974) ja Joakim Sederholmin (s. 1969) taidetta. Taidekappelin pienimuotoisessa näyttelyssä on esillä yhdeksän veistosta, viisi Riipalta ja neljä Sederholmilta. Yhtä lukuunottamatta kaikki esittävät ihmisfiguureja. Kumpikin taiteilijoista on tuonut tähän näyttelyyn puisia veistoksia, jotka erityisen hyvin sopivat Taidekappelin puiseen ilmapiiriin. Vaikka kumpikin miehistä on työskennellyt akateemikko Kain Tapperin apulaisena ja heidän näytteille tuomissaan teoksissa on paljon samankaltaisuutta, on kummallakin toisiinsa nähden hyvin erilainen ilmaisutyyli. Riipan veistokset ovat ilmeettömämpiä ja rauhallisempia kun taas Sederholmin työt ovat rosoisempia, dynaamisempia ja värikkäämpiä. Niissä on tietynlaista tahallista viimeistelemättömyyttä, rosoisuus ja epätasainen pinta ovat ilmaisukeinoja.

Riku Riippa ja Joakim Sederholm Taidekappelissa. Kuva: TJ.

Riku Riippa: Nimetön. Leppä, 2011. Kuva: TJ

Riku Riipan rauhallisissa pääveistoksissa on jäljellä puupölkyn tuntua, varsinkin takaa katsottuna: etupuolta koristavatkin sitten eleettömät, hienotunteiset ja hieman apaattiset miehenkasvot. Näistä voisi siis sanoa, että ne ovat kuin puusta veistettyjä. Taltankäsittely on kauttaaltaan hallittua ja luo veistoksen pintaan herkän rytmin tuoden hieman eloa hahmoihin. Jotkin kasvot ovat lähes primitiivisiä, joistakin tulee joku tuttu, rauhallinen henkilö mieleen. Kookkain teos on luonnollisen kokoinen mieshahmo (Nimetön, 2011), joka seisoo jäykkänä valkoisessa kaavussaan. 

Asento ja vaate tuovat mieleen kreikkalaisen varhaisklassisen kauden veistoksen Delfoin vaununajaja (Heniokhos). Tämä on myös se veistos, jonka (mustat) kasvot ovat likipitäen primitiiviset. Samalla tämä työ tuo mieleen keskiaikaisten kirkkojen ovenpielten vaivaisukot. Veistoksen kasvot johtavat ajatukset Afrikkaan tai Polynesiaan, hyvin kauas pois kotimaasta. 

Primitiivinen kuva alkuasukkaasta lähes arkaaisessa asussa ja asennossa – mihin taiteilija viittaa tällä kuvallaan? 

Riku Riippa: Nimetön (yksityiskohta). Leppä, 2011. Kuva: TJ.

Primitiivisiä kasvoja löytyy Riipan tuotannosta enemmänkin. On sellaisia, jotka viittaavat arkaaiseen Kreikkaan, jotkin tuovat mieleen roomalaisen tasavallan ajan muotokuvailmaisun, mutta löytyy joukosta myös realistiseksikin luokiteltavia töitä. Yksi piirre Riipalla tuntuu muotokuvissaan olevan, nimittäin tietynlainen kasvojen verhoaminen tavallaan tunnistamattomiksi, yksityiskohtien häivyttäminen minimiin ja vain tiettyjen piirteiden korostaminen, jos niidenkään. Suurin osa hänen muotokuvistaan on "geneerisiä", ne ovat mies- tai naiskuvia yleensä, eivät kenenkään tietyn henkilön kuvia. Tämäkin juontuu alun perin antiikin Kreikasta, ja nimenomaan arkaaiselta ja klassiselta kaudelta. Käyttäisin ehkä termiä ihannemuotokuva, kaikille sopiva muotokuva antiikin Kreikan mallin mukaisesti. Se on sitten eri asia, mikä todellisuudessa on Riipan veistosten lähtökohta ja mikä on se perinne, josta hän ammentaa. Kunnioituksen materiaalia kohtaan ja niukan käsittelyn hän lienee omaksunut Kain Tapperilta, joka olikin aikamoinen niukan esityksen mestari. Saihan hän aikaan sen kuuluisan kiistan jo 1960-1970-luvuilla, jossa väiteltiin siitä, onko puupölkky taidetta. Samaan hengenvetoon voisi kysyä, kuinka moni turkulainen on huomannut Tapperin Ajan virta (2000) teoksen Vanhalla Suurtorilla. Se on teos, joka ei tosiaan liiaksi pidä ääntä itsestään. Itsekin sen ensimmäisen kerran nähtyäni sivuutin sen torin moderniin infrastruktuuriin liittyvänä osana, en taideteoksena.

Riku Riippa: Nimetön. Leppä, 2017. Kuva: TJ.

Joakim Sederholmin työt ovat vuorostaan ilmaisussaan osin Riipan töiden vastakohtia, sillä ne ovat rosoisia, särmikkäitäkin, ja ne jäävät helposti ehkä salaperäisemmiksi kuin Riipan työt. Kun Riipan töissä tässä näyttelyssä on pelkästään mieshahmoja, on Sederholmilla mukana yksi nainenkin, sekä yksi koira.

Joakim Sederholm: Hon/Her. Haapa, 2016. Kuva: TJ

Nainen (Hon/Her, 2016) on vielä primitiivisempi kuin Riipan töiden puusta veistetyn seisovan miehen kasvot. Matala, rehevä nainen tuo nimittäin mieleen Willendorfin Venuksen, kivikautisen naisveistoksen. Sederholmilta on mukana myös pari pitkää, pitkäkaulaista miestä, molemmilla hattu päässä. Nämä miehet omaavat selittämättömästi suomalaisen olemuksen. 

Joakim Sederholm: Man with a hat. Eri puulajeja, 2015. Kuva: TJ.

Miesten pituus, kasvot, pään muoto ja hattu tuovat mieleen Ola Fogelbergin Pekka Puupää-sarjakuvat yli kahdeksankymmenen vuoden takaa. Tätä vaikutelmaa lisää jälkimmäisen miehen punainen nenä. Minulle nämä herrat näyttäytyvät vuosisadan alkupuolen kotimaisina sekatyömiehinä, rantojen hamppareina, sälleinä, jotka sätkää poltellen notkuvat kadunkulmissa. Sederholmin töistä kaikkein kiintoisin oli mielestäni puinen koira, eli Troijalainen koira haudattuna (2014). 

Joakim Sederholm: Troijalainen koira haudattuna. Eri puulajeja, 2014. Kuva: TJ.

Vaaleaksi maalatussa koirassa on siellä täällä erivärisiä pensselinsipaisuja niin, että ainakin mielleyhtymä sateenkaaren väreihin saadaan aikaiseksi. Tämä huomio sai minut polvilleni kappelin lattialle kurkistamaan koiran alle: koiralla ei ole nisiä eikä myöskään kiveksiä. Voi olla, että tämä on tahatonta taiteilijan taholta, mutta niin tai näin, Sederholmin koira on sukupuoleton. Ottaako tämä koira jollakin tavoin nyt kantaa ajankohtaiseen keskusteluun? Troijalainen koira haudattuna? Nyt liikutaan tulkintojen aina niin rajattomassa ja tieteellisesti kovin huterassa maailmassa. Luulen, että Sederholm on koiraansa tehdessään tehnyt katsojalle arvoituksen. Taidekappeli kirkkotilana tuo sille lisää ulottuvuuksia, tai toisin sanoen tuottaa teokselle täyttymyksen. Jos tämä tulkintani osuu oikeaan, jää kuitenkin epäselväksi, mitä taiteilija itse asiasta ajattelee. Koira on puolueeton kannanotto mutta tarkoitettu piikiksi lihaan. Kenen lihaan, sen saa katsoja itse päättää. Mainittakoon vielä, että tämä tulkintani Sederholmin koirasta on puhtaasti henkilökohtainen ja voi osua kauas totuudesta. Mutta ehkä se antaa katsojalle yhden näkökulman, jolla lähestyä teosta.

Virkistävä ja mielestäni taiteellisesti korkeatasoinen näyttely jatkuu Taidekappelissa (www.taidekappeli.fi) Turun Hirvensalossa 25.3. asti.