Taidemaalari Armas Mikolan näyttely Mynämäessä

On sellaisia taiteilijoita, joiden töitä roikkuu taidemuseoiden seinillä. Sitten on sellaisia taiteilijoita, joiden töitä roikkuu lähinnä vain yksityiskotien seinillä. Nämä taiteilijat ovat yleensä vain alueellisesti tunnettuja ja usein vain vanhemman väestön keskuudessa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen saanut katsella tällaisia maalauksia lapsuudestani saakka, aluksi isovanhemmillani, sitten myöhemmin omassa kodissani. Maalarit kuten Yrjö Mustonen, Pekka Patokallio, Harri Veistinen, Viljo Syrjämä, Olavi Hurmerinta ja Armas Mikola kuuluvat näihin enemmän tai vähemmän paikallisiin taiteilijoihin. Taannoin Naantalissa Matti Mollbergin taidemyyntinäyttelyssä koko talo oli täynnä tällaista suomalaista ˮkäyttötaidettaˮ: maalauksia ja maalareita, joita ei tosiaan museoissa tapaa mutta joihin sitten törmää taideliikkeissä, osto- ja myyntiliikkeissä sekä kotien seinillä. Syy ˮsalonkikelpoisenˮ taiteen ja ˮkäyttötaiteenˮ välillä ei tässä tapauksessa johdu taiteellisista arvoista vaan pikemminkin siitä, että nämä taiteilijat eivät ole saavuttaneet tai edes halunneet saavuttaa merkittävää jalansijaa taiteen osin elitistiselläkin kentällä, vaan ovat tyytyneet lähinnä harrastemaalarin rooliin. Tämä on tietysti puhtaasti oma tulkintani.

Armas Mikola: Omakuva. Öljy kankaalle, 1971.
Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Loimaan taidemuseo järjesti loppuvuodesta 2017 Armas Mikolan näyttelyn ja tämän vuoden helmikuussa näyttely oli nähtävillä Mynämäessä. Ikävä kyllä 30-40 teoksesta vain yksi oli sama joka Loimaalla oli esillä. Tämä kertoo muun muassa siitä, että lähes kaikki teokset oli lainattu yksityiskokoelmista eli kodeista tai esim. paikallispankkien kokoelmista. Mynämäen näyttelyssä minulle kerrottiin, että koska taiteilijan sukua on paljon Mynämäessä ei maalausten haaliminen näyttelyä varten ollut vaikeaa. Loimaan seudullakaan vaikeuksia tuskin oli, sillä taiteilija oli syntyisin Alastarolta. Silti olisin pitänyt toivottavana, että molemmat näyttelyt olisi rakennettu samojen teosten ympärille, se olisi ollut loogista. Nyt harmittaa, että en käynyt katsomassa Loimaan näyttelyä. Menetin ikään kuin puolet koko taidenautinnosta. Näiden kahden näyttelyn teokset jos olisi yhdistetty, oltaisiin saatu aikaan varsin kattava ripustus taiteilijan tuotannosta.

Armas Mikola (1901-1983) syntyi Alastarolla mutta eli suurimman osan elämäänsä Turun seudulla. Hän opiskeli Turun Piirustuskoulussa vuosina 1917-1920 Ragnar Ungernin ja Theodor Schalinin oppilaana. Hän teki myös useita ulkomaanmatkoja ja opiskeli mm. freskomaalausta Firenzessä 1930-luvulla.

Hänen maalauksensa etenkin 1970-luvulta ovat helposti tunnistettavia värinkäyttönsä, aiheidensa ja tekniikkansa ansiosta. Mikolaa voisi ainakin 1970-luvulta eteenpäin kutsua koloristiksi, niin loistavaa ja iloista hänen värinkäyttönsä on. Tuon ajan aiheet käsittelevät useimmiten saaristolaismaisemia tai veneitä Turusta tai Rymättylästä. Mukana on myös merellisiä maisemia useilla lomamatkoilla otettujen valokuvien pohjalta. 1950-luvulta alkaen Mikola alkoi käyttää palettiveistä maalauksissaan ja nämä värikkäät 1970-luvun työt onkin lähes yksinomaan maalattu palettiveitsellä. Mikola levittää väriä tasaisiksi värikentiksi ja antaa kentän reunoihin jäädä veitsen synnyttämät ˮvallitˮ, jotka siten rajaavat sekä värikentän että rytmittävät itse maalausta. Teosten lähiluku paljastaa myös siveltimen jälkiä. Näyttää siltä, että alun perin siveltimellä tehty maalipinta on sitten viimeistelty palettiveitsellä. Osa yksityiskohdista näyttää pelkällä siveltimellä tehdyiltä, sillä veitsi ei ole aivan yhtä notkea työväline. Jotkin ohuet viivat sen sijaan on tehty palettiveitsellä, esim. purjeveneiden mastot. Tumman värikerroksen päälle näyttäisi levitetyn vaaleampi, taivasta esittävä sininen, ja veitsensyrjällä tehty terävä viilto on taiteilijalle ominaiseen tapaan tuonut esiin alla olevan tumman värin esittämään mastoa.

Mikola kuului myös turkulaiseen vuonna 1950 perustettuun Maalariryhmä 15-25:een, jolla oli näyttelyitä Turun taidemuseossa vuosina 1956, 1958, 1960, 1963 ja 1965. Yksityisnäyttelyn Mikola piti Turun taidemuseossa vuonna 1955. Maalariryhmä 15-25:een kuuluivat Mikolan lisäksi Olli Ahlgren, Erkki Kosonen, Armas Lehtimäki, Johannes Paavola, Urho Salomaa, Liisa Tanner ja Pentti Veroma. Professorin arvonimi myönnettiin Mikolalle vuonna 1982.

Armas Mikola: Satu. Öljy kankaalle, 1947. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Sitten itse taideteoksiin. Signeeraamaton miljöömuotokuva Satu (1947) esittää taiteilijan tyttären istumassa tuolilla kakluunin vieressä punaisessa paidassa. Sylissään hänellä on avonainen kirja. Kirkkaat värit loistavat tässäkin työssä, esimerkkeinä naisen punainen paita ja kirjan loistavanvalkoinen kylki. Satu istuu rennosti, vakavailmeisenä, ikään kuin kesken lukemisen häirittynä renessanssityylisellä pehmustetulla tuolilla. Maalaukseen mahtuu myös pieni epäsuhta, joka saattaa kertoa taiteilijan kykyjen olevan vielä kehittymässä. Sadun vasen käsivarsi on nimittäin liian pitkä, irrallinen, ikään kuin myöhemmin lisätty tai jostain toisesta maalauksesta siirretty. Ensi näkemällä tämä epäsuhta ei kuitenkaan osu edes silmiin, vaan vaatii toisen ja kolmannenkin katselukerran.

Armas Mikola: Öinen Pariiisi. Öljy kankaalle, 1953. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Teoksessa Öinen Pariisi vuodelta 1953 Mikola on mahdollisesti ottanut mallia Vincent van Goghin maalauksesta Öinen katukahvila (1888). Kenties hotellin parvekkeelta maalattu työ kuvaa puiden varjostamaa aukiota. Työtä hallitsevat tummansininen taivas ja keltaisina tähtinä loistavat katulamput tummien puiden lomassa. Tässä työssä on käytetty pääasiassa pensseliä mutta joitain yksityiskohtia näyttäisi tehdyn myös palettiveitsellä (puut). Teos henkii suurkaupungin sykettä mutta värikylläisyydestään huolimatta myös illan rauhaa.

Armas Mikola: Rantamaisema. Öljy kankaalle, 1962. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Rantamaisema (1962) on oikeastaan sellaista Mikolaa, josta minä ja monet muut hänet varmasti parhaiten tunnemme. Maalauksen keskipiste näyttäisi olevan oikealla alakulmassa aukeava tumma meri, sillä siitä lähtevät säteet rytmittävät koko maalausta. Vuoristosta alkavat linjat viettävät siihen talojen kattojen ja rantahiekan kautta. Silti maalauksessa on tasapainoa ja harmoniaa eikä se tunnu kaatuvan mihinkään suuntaan. Yksityiskohtakuvassa näkyy, miten taiteilija rakentaa kokonaisuuden pienistä värikentistä ja miten kenttien väliin jäävät värivallit palvelevat lopulta saumattomasti kokonaisuutta. Teosta tutkimalla voidaan päätellä, että Mikola on ensin käyttänyt pensseliä ja sitten viimeistellyt teoksen palettiveitsellä. Joka tapauksessa tämäkin työ on siveltimen ja palettiveitsen yhteistyön tulos.

Armas Mikola: Rantamaisema (yksityiskohta). Öljy kankaalle, 1962.
Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Veneet (1974) on edelleen sitä ˮtuttuaˮ Mikolaa. Valosta päätellen maalaus on tehty Välimerellä (tai siellä otetun valokuvan pohjalta). Meri ja taivas yhtyvät voimakkaan tummansinisen meren ja lempeän poutaisen taivaan rajaamassa vahvassa horisontissa. Etäisyysvaikutelma luodaan tässä työssä osin väriperspektiivin avulla. Maalauksen ˮpäähenkilötˮ ovat etualan viisi valkoista venettä punaisine ja mustine pohjineen. Tämä on kuin ryhmämuotokuva, veneet saavat Mikolan käsittelyssä miltei sielukkaan muodon. Tässä työssä kauneinta ovat jälleen kirkkaat, elämäniloiset ja energiset värit, ihana eteläinen valo ja kokonaisuutta rytmittävät palettiveitsen vedot värikenttien välisine rajaviivoineen.

Armas Mikola: Veneet. Öljy kankaalle, 1974. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Armas Mikola: Veneet (yksityiskohta). Öljy kankaalle, 1974. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Kukka-asetelma 1980-luvun alusta osoittaa, että taiteilija hallitsi myös asetelmien maalaamisen. Näyttelyluetteloon on merkitty, että teos on vuodelta 1984, mutta tämä ei voi pitää paikkaansa. Signeerauksesta on vaikea lukea oikeaa vuosilukua. Joka tapauksessa työ kuuluu taiteilijan viimeisten vuosien tuotantoon. Vuosien saatossa kehittynyt värinkäyttö, siveltimen ja palettiveitsen saumaton yhteistyö ja modernin asetelman ilmaisuvoima kertovat taiteilijan ehtymättömästä luomisvoimasta. Sommitelma on elähdyttävä. Valo näyttää tulevan vasemmalta ylhäältä ja kukat tuntuvat kurottautuvan sitä kohden. Vaikutelmaa tehostavat vasemmalle yläviistoon johtavat diagonaalit palettiveitsellä tehdyt vedot. Kukat kurottautuvat kohti valoa, joka tulee ylhäältä mutta jonka lähdettä ei näy. Rohkea tulkitsija saattaisi nähdä tämän teoksen jopa taiteilijan joutsenlauluna.

Armas Mikola: Kukka-asetelma. Öljy kankaalle, 1980-luvun alku. Yksityiskokoelma. Kuva: TJ.

Loimaan ja Mynämäen näyttelyt jäävät valitettavasti vain paikallisen yleisön iloksi. Tämän alastarolaislähtöisen ja liian vähälle huomiolle jääneen värien mestarin töitä olisi toivottavaa nähdä pian muuallakin. Hänen työnsä ovat mielestäni niin ansiokkaita, että toivoisin näkeväni niitä myös Turun taidemuseossa.

Mynämäen ja Loimaan näyttelyt ovat kulttuuriteko. Näyttelyn hieman pidempi aukioloaika tosin olisi toivottavaa, vaikka vapaaehtoisvoimin pyörivä näyttely vaatii toki muutenkin suuria ponnistuksia kotiseutuyhdistykseltä. Näyttely on avoinna 23.2.2018 asti Mynämäen Vanhalla Yhteiskoululla (Keskuskatu 19) ke-to 12-18, pe 10-16 ja la 10-13.

Lähteet: Mynämäen näyttelyn näyttelymoniste

http://www.turuntaidemuseo.fi/menneet/

http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/903