Ajatuksia presidentti Sauli Niinistön muotokuvasta

Pitihän se käydä katsomassa, kun se nyt kerran oli yleisölle näytillä. Ensimmäistä kertaa menin taidemuseoon vain yhtä taulua katsomaan. Mutta oikeastaan presidentti Niinistön muotokuva pitää sisällään satayksi taideteosta. Itse muotokuva on yhteistaideteos, joka koostuu sadasta pienestä kuvakentästä. Teoksen tuottajina ovat Ateneumin nettisivujen mukaan kuvataiteilijat Atro Linnavirta ja Anita Naukkarinen. He lienevät ikään kuin ˮteoksen toimittajiaˮ, jotka ovat koordinoineet taideteoksen toteutuksen muiden taiteilijoiden kanssa. Yksi kuvakenttä on 7,5 x 10,0 cm kokoinen, tietää kertoa Iltalehti. Mukana on nuoria suomalaisia kuvataiteilijoita eri aloilta, onpa joukossa myös performanssitaiteilijoitakin. Tuttuja nimiä ovat mm. Tiina Pyykkinen (vuoden nuori taiteilija 2017), Artor Jesus Inkerö (josta kirjoitin mm. Wäinö Aaltosen museon Kehon kuvia-näyttelyn yhteydessä), Anssi Kasitonni, Stiina Saaristo, Aurora Reinhardt, Sampsa Sarparanta ja Antti Laitinen (ks. ensimmäinen blogitekstini). Mieleen nousi heti yksi keskeinen nykytaiteilija, joka loistaa poissaolollaan, nimittäin Iiu Susiraja. Mutta ehkä raadin valinta ei juuri nyt osunut häneen. Tosin ei ole Elina Brotherustakaan mukana.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön muotokuva. Sekatekniikka, 2017. Kuva: TJ.

Jotta saadaan presidentti Niinistön muotokuva oikeaan kontekstiin, katsotaan, millaisia ovat aiemmat presidenttien muotokuvat. Presidentti Tarja Halonen oli ensimmäinen, joka halusi poiketa perinteisten muotokuvien tieltä ja tilasi omansa taiteilija Rafael Wardilta vuonna 2002. Tuloksena oli hyvin oranssi taulu. Kyllä siitä Halosen tunnistaa. Hän istuu rennossa asennossa tuolilla, pöydällä vieressään pari termoskannua ja kuppi. Modernistinen on toisaalta jo presidentti Martti Ahtisaaren muotokuva, jonka taiteilija Kimmo Kaivanto maalasi vuonna 1997. Jaakko Sieväsen vuonna 1989 maalaama presidentti Mauno Koiviston muotokuva on rauhallinen mutta eloisasti väreilevä miljöömuotokuva. Mutta ei sekään enää perinteinen muotokuva ole. Presidenttien muotokuviin tutustuminen olikin yllättävän kiintoisaa. Sen voi tehdä Valtioneuvoston hienolla sivulla Presidenttien muotokuvat, https://valtioneuvosto.fi/tietoa/edustustilat/muotokuvat. Huomasin kuvia katsoessani, että vain yhden niistä katsoisin edustavan oikein perinteistä muotokuvaa ja vanhaa ˮakatemiamaalaustaˮ. Tämä muotokuva on marsalkka Mannerheimin muotokuva, joka oikein pursuaa vallan merkkejä ja onpa siinä Suomen karttakin – sellainen, jossa Karjalan kannaskin on vielä mukana. Mannerheimin muotokuvan teki Eero Järnefelt vuonna 1922. Sepä ei siis olekaan varsinainen presidentin muotokuva, sillä muotokuvan maalaushetkellä hän ei ollut presidentti. Hän oli kenraali, entinen valtionhoitaja, monessa mukana, muttei kuitenkaan politiikassa. 

Jokainen presidenttimuotokuva Mannerheimia ehkä lukuun ottamatta on siis heijastellut oman aikansa taiteen valtavirtaa, enemmän tai vähemmän. Eipä kai presidentti Niinistökään voinut muuta kuin seurata tätä linjaa. Jos Niinistö olisi tilannut muotokuvan, joka olisi ollut hieman perinteisempi, olisi hän poikennut kaavasta. En kyllä uskalla ajatella, millainen mahtaa olla Niinistön seuraajan muotokuva.

Presidentti Niinistön muotokuva on kollaasi, jossa kukin tilkku on samankokoinen ja samanmuotoinen. Oletan, että kullekin taiteilijalle on arvottu hänen tilkkunsa kokonaisuudesta. Näin ollen esim. Antti Laitinen on saanut tehtäväkseen tilkun numero 93 eli uloimpana oikealla kolmanneksi ylimmän ruudun. Hänen panoksensa tähän muotokuvaan on siis yksivärinen siniharmaa värikenttä, ainakin kauempaa katsoen. Mietin yhteistaideteoksen eri osien keskinäistä arvojärjestystä. Jos joku (kuten Laitinen) saa tehtäväkseen pienen ruudun harmaata taustaa, onko se vähempiarvoinen kuin esim. presidentin silmä? Mikäli tilkut tosiaan on arvottu taiteilijoiden kesken, niin vastaus on ei. Vaikka voi se silti melko turhauttavalta tuntua maalata taustaa kasvojen sijaan.

Koska tässä työssä on sata pienempää osateosta, pitäisi tätä työtä päästä tarkastelemaan läheltä. Se ei tietenkään museossa ole mahdollista. Valokuvan avulla sitä toki voi yrittää. Mutta eivätpä yksittäiset ruudut juuri mitään kerro, vaikka pystyvätkin herättämään katsojassa tunnelmia osana kokonaisuutta ja suhteessa viereisiin ruutuihin. Silmä pysähtyy muutamiin yksityiskohtiin (valtaosa tilkuista on kuitenkin mykkiä). Kiintoisia ovat esim. presidentin solmiossa oleva yksisarvinen ja olkapäässä oleva vaalea linnunjätökseltä näyttävä tahra. Lisäksi taustalla on toinen muotokuva, jolla on hevosenpää.

Kokonaisuutena tämä kollaasi on kyllä ihan toimiva ja näyttäväkin, kun alkujärkytyksestä pääsee yli. Se johdattaa Ateneumin nettisivujen mukaan ajatukset pikseleihin ja toisaalta juhlistaa satavuotiasta Suomea. Mutta juhlistaako se Sauli Niinistön presidenttiyttä, sitä en osaa sanoa. Onhan se ryhdikäs kokonaisuus ja todellakin tämän päivän taidetta. Kestäneekö se aikaa? Kestääkö nykytaide ylipäänsä aikaa? Niinistön muotokuvassa on yksi ruutu, jossa on vilkkuva led-valo. Vilkkuuko se sadan vuoden päästä? Valitsemalla tällaisen muotokuvan presidentti Niinistö osoittaa ennen kaikkea olevansa nykyaikainen valtionpäämies. Suomen satavuotisjuhlat tulivat hänen kannaltaan sopivasti. Sitä paitsi yhteistaideteos on tavattoman demokraattinen. Valtakunnan ykkösmuotokuvaa ei saanutkaan tehtäväkseen joku eturivin maalareista, vaan sen sai toteutettavakseen peräti sata taiteilijaa. Hatunnosto sille.

Presidentti Niinistön muotokuva on esillä Ateneumissa 2.9. asti.

Lähteet:

https://valtioneuvosto.fi/tietoa/edustustilat/muotokuvat

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806062200996020_u0.shtml

https://ateneum.fi/nayttelyt/suomen-tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-muotokuva-2017/

https://ateneum.fi/tasavallan-presidentti-niiniston-muotokuva-esille-ateneumiin/