Vierailimme kesäkuun alussa
Jyväskylässä lakkijuhlien merkeissä ja onhan se niin, että jos
Turusta asti lähtee Jyväskylään, pitää matkaohjelmaan
väkisinkin sijoittaa jokin museokäynti. Alkuperäinen tarkoitukseni
oli käydä kaupungin taidemuseossa, mutta se oli kiinni
näyttelynvaihdon vuoksi. Siksi käyntikohteeksi valikoitui Alvar
Aalto-museo, johon liittyen tässä kirjoitan selostuksen.
 |
| Alvar Aallon itse suunnitteleman museorakennuksen julkisivu. Kuva: TJ. |
Alvar Aalto (1898-1976) on suomalaisen
taiteen suuri nimi. Hänelle on rakennettu norsunluutorni, jonka
ylhäiseen korkeuteen hänet nostettiin jo elinaikanaan. Sittemmin
arvostus on vain kasvanut. Aaltoa on hypetetty jo niin kauan, että
koko nimi alkaa olla aika kulunut. Onhan toki muitakin ajan
arkkitehtejä nostettu jalustalle, kuten Erik Bryggman (1891-1955) ja
Aarne Ervi (1910-1977). Heistä etenkin Bryggman on ainakin Turussa
varsin kunnioitettu nimi. Ervikin on noususuhdanteessa, vaikka monet
hänen rakennuksistaan onkin purettu homehtuneina (kuten Salon Laurin
koulu ja Someron Yhteiskoulu). Home näissä rakennuksissa ei tosin
ollut Ervin vika. Mutta Aalto: hän on arkkitehtuurin Sibelius, suuri
yksinäinen. Ei ole tullut haastajaa - tai sitten haastajaa ei ole haluttu tai hänelle ei ole ollut tilaa.
Aalto tunnetaan yksinkertaisesta,
luonnonläheisestä modernismistaan ja ilman häntä suomalainen
rakennustaide tuskin olisi tällä hetkellä niin arvostettua
maailmalla. Sama koskee designia. Mutta sanotaan nyt niin, että hän
toi Suomeen ajan arkkitehtuurivirtauksia maailmalta ja jalosti niitä
suomalaiseen maisemaan ja ilmastoon sopivaksi. Olen joskus aiemmin
pitänyt Aallon arkkitehtuuria ˮuimahalliarkkitehtuurinaˮ.
Olen edelleen samaa mieltä, ainakin osittain. Suuret lasipinnat,
yksinkertaiset valkoiset tai punatiiliset avarat huonetilat ja
enemmän tai vähemmän tasaiset katot. Yksi hienoimmista Aallon
rakennuksista on mielestäni Jyväskylän yliopiston päärakennus,
joka punatiilisenä ja suurine ikkunapintoineen istuu niin kauniisti
mäntymetsän reunaan. Enkä voi sille mitään, se tuo mieleeni sen
uimahallin. Eli ˮuimahalliarkkitehtuuriˮ
ei ole haukkumasana.
 |
| Alvar Aalto: Jyväskylän yliopiston päärakennus Capitolium (valmistui 1955). Kuva: TJ. |
Suomalainen
moderni arkkitehtuuri on parhaimmillaan yksinkertaisen, matalan ja
suoraviivaisen rakennuksen täydellinen istuvuus ympäristöön,
lähinnä luontoon. Katsokaa vaikka Aarno Ruusuvuoren (1925-1992)
WG-taloa Espoossa (jossa toimii mm. modernin taiteen museo Emma).
Betonibrutalismia edustava sementtikolossi, kantti kertaa kantti.
Mutta kuinka hienosti se istuukaan siihen ympäristöön, jossa taas
on niitä ihania mäntyjä. Ja rakennuksessa on pitkä suora
lasiseinä, joka tuo luonnon osaksi arkkitehtuuria ja jopa
sisätiloja. Uskon, että juuri siksi suomalainen arkkitehtuuri on
niin kuuluisaa.
 |
| Alvar Aalto: Savoy-maljakko (1936). Kuva: TJ. |
Aalto
vaimoineen suunnitteli luonnollisesti myös huonekaluja ja muita
design-tuotteita. Artek niitä sitten on myynyt vuosikymmeniä.
Joidenkin huonekalujen osalta täytyy todeta, että ulkonäkö tulee
kyllä ennen käyttömukavuutta (esim. jotkin nojatuolit) tai design
ja nimekkäät suunnittelijat ennen ulkonäköä ja mukavuutta
(jotkin pöydät ja tuolit). Näitä huonekaluja on monessa
suomalaisessa kodissa, joissa on haluttu panostaa suomalaiseen
designiin (ja joissa ei ole rahasta puutetta). Mutta tuskin on
Suomessa huushollia, jossa ei olisi Aalto-vaasia. Tiesittekös
muuten, että sen alkuperäinen nimi oli Eskimoerindens
skinnbuxa
eli eskimonaisen
nahkahousut.
Tämän nimisellä työllä Aalto voitti Karhula-Iittalan lasitehtaan
kilpailun vuonna 1936. Nimi kertonee siitä, mistä idea vaasin
muotoon on Aallolle tullut. Vai kertooko? Vaaseja oli erivärisiä ja
väreistä alkuperäisiä ovat kirkas, sininen, savunharmaa, oranssi,
vaaleanvihreä ja tumma vihreä. Aalto-vaaseja on kutsuttu myös
nimellä Savoy-maljakko, sillä Aallot vastasivat vuonna 1937
ravintola Savoyn sisustuksesta. Toinen hyvin tunnettu Aalto-tuote on
Aino Aallon suunnittelema juomalasi ja tarjoiluastiasarja. Sen
alkuperäinen nimi on Bölgeblick
ja sillä hän voitti Karhula-Iittalan vuoden 1932
puristelasikilpailun.
 |
| Aino Marsio-Aalto: Bölgeblick-sarjan laseja (1932). Kuva: TJ. |
Katsotaanpas
sitten lähemmin joitakin rakennuksia. Tietysti otan käsittelyyn
Lounais-Suomen Maalaistentalon Turussa (1927-1928). Pohjakaavaltaan
rakennus oli moderni ja siinä Aalto hylkäsi perinteisen
pohjakaavan, joka perustui symmetriaan. Nyt uusi ideaali oli
käytännöllisyys (tai tarkoituksenmukaisuus). Tässä hän
oikeastaan noudattaa ns. funkiksen tärkeintä ajatusta, nimittäin
form follows
function.
Talossa toimi teatteri (Puutarhakadun puoli). Humalistonkadun
puolella oli pari liikehuoneistoa sekä pääsisäänkäynti.
Keskustanpuoleisessa päädyssä (Kestilänkulmaan päin) oli alun
perin autoliike, tai ainakin sellainen oli piirustukseen merkitty.
(!). Rakennuksessa oli myös kaksikerroksinen teatteriravintola
nimeltään Itämeri. Museon salitekstit kertovat, että tämä
rakennus edustaa vielä 1920-luvun klassismia, mutta oli Aallolle
siirtymävaiheen projekti matkalla funktionalismiin. Hotellitilatkin
kuuluivat alkuperäiseen suunnitelmaan, samoin asuinhuoneistot.
Nykyään talossa toimii Omenahotelli.
 |
| Alvar Aalto: Lounais-Suomen Maalaistentalo, Turku (1927-1928). Kuva: TJ. |
Kuinkahan
moni mahtaa ohi kulkiessaan edes tietää, että Helsingin
Kulttuuritalokin Sturenkadulla on Alvar Aallon luomus. Sen
suunnittelu ja rakentaminen ajoittuvat vuosiin 1952-1958. Talon
tilaaja on Suomen Kommunistinen Puolue ja kolmannes siitä
rakennettiin talkoilla.
Kotkassa
on myös paljon Alvar Aallon arkkitehtuuria. Hän suunnitteli Otsolan
pientaloalueen rakennukset. Alue kaavoitettiin vuonna 1938, eli
rakennukset lienevät 1940-luvulta. Talot eivät juuri silmään
pistä ainakaan kauneudellaan: ne ovat mitä tavallisimpia oman
aikansa omakotitaloja. Sunilan sellutehtaan ja sen asuinalueen Aalto
myös suunnitteli Kotkaan vuonna 1938. Asuntoalueen suhteen hän toteutti ajatuksensa yhdistää kaupunkimainen asuminen ja luonnon
läheisyys. Lisäksi työpaikka oli aivan lähellä, joten Sunila oli
Suomen ensimmäinen ˮihannekaupunkiˮ.
Kaikissa asunnoissa oli juokseva lämmin vesi ja peseytymistilat.
Salitekstien mukaan näin oli vielä 1930-luvulla harvoin asian
laita. Hieman silmiin pistävää Sunilassa on se, että
työntekijöille ja työnjohtajille tehtiin erilliset
asuinrakennukset. Myös insinööreillä näytti olevan omat
asuinrakennuksensa. Mieleen nousee kysymys, olisiko tällainen
luokkajako jo hävinnyt, jos Sunilan kaltainen asuinalue
suunniteltaisiin nyt? Ei välttämättä, sillä rahahan se on joka
ratkaisee ja vähiten varaa vuokranmaksuun on tietysti
työntekijöillä.
Alvar
Aalto-museon näyttely on tyypillinen arkkitehtuurimuseon näyttely:
seinillä on kuvia ja tekstiä. Jyväskylässä on tehty myös
kolmiulotteisia valkoisia havainnemalleja, joista rakennusten
ulkonäkö käy paremmin selville. Museossa on myös muutama
sisustettu ˮhuoneˮ,
joissa on Aaltojen suunnittelemia huonekaluja ja sisustusesineitä.
 |
| Hyvin yksinkertaisista elementeistä ne Artekin tuolit syntyvät. Yksinkertainen on kaunista. Kuva: TJ. |
Käytyäni
Jyväskylän Aalto-museossa ei käsitykseni arkkitehdistamme juuri
muuttunut. Näyttely on läpileikkaus hänen urastaan ja esittelee
mielestäni aika kattavasti Aallon keskeisimmän tuotannon, mukaan
lukien ulkomailla olevat arkkitehtuurikohteet. Mutta yksi asia
muuttui tuon näyttelyn myötä: Olen alkanut miettiä, sopisiko iso
Aalto-vaasi sittenkin ruokapöydän koristeeksi. Vai pitäisikö
puhua eskimonaisen nahkahousuista?
Lähteet:
Museon opastustekstit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti