Meritan Taidesäätiön kokoelmiin tutustumassa

Meritan Taidesäätiön omistamaa taidetta oli esillä viime viikonloppuna Helsingissä Nordean vanhassa pankkisalissa Aleksanterinkadulla. Kävin katsastamassa yleisöltä piilossa pidettävät taideteokset, kun siihen kerran oli tilaisuus.

Vanhanajan tyyliä Nordean pankkimuseossa. Kuva: TJ.

Kuten arvasinkin, sisäänpääsyä jonotettiin kuten viime vuonna presidentinlinnan avoimiin oviin, jono tosin oli paljon lyhyempi ja hävisi vartissa ovien avauduttua. Moni oli silti päättänyt tulla ajoissa, jotta varmasti pääsee sisään. Minäkin menin jonoon hieman yli puoli tuntia ennen ovien aukeamista ja olin silloin noin viidenkymmenen metrin päässä. Kun jono lopulta lähti liikkeelle, oli se kaikkiaa noin satametrinen. Toisin kuin luulin ei näyttely ollutkaan siinä salissa, johon mennään sieltä lähempää Fabianinkatua, vaan Kluuvikadun puoleisessa päässä. Suhteellisen huomaamattomasta ovesta astuttiin vanhaan pankkisaliin, joka olikin todella komea maalattuine lasisine kattoineen ja tyyliteltyine compositapylväineen. Näyttely muodostui tästä ja viereisestä pienemmästä salista ja käsitti lopulta vain 30-40 maalausta. Tämä oli hienoinen pettymys, sillä taidesäätiön omistuksessa on kuitenkin viitisensataa taideteosta. Nämä on sijoitettu Nordean ja sen tytäryhtiöiden eri toimitiloihin. Kun Meritan Taidesäätiö perustettiin vuonna 2002, valikoitiin sille viitisensataa taideteosta edeltävien ja Nordeaan erinäisten fuusioiden tuloksena päätyneiden liikepankkien kokoelmista, mukana mm. Suomen Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki.

Oli siis tyytyminen näihin maalauksiin eikä niissä toki ollut mitään valittamista. Kaikki ne olivat hienoja töitä eri aikakausilta. Painopiste oli kuitenkin vanhemmassa taiteessa, etenkin kultakaudessa ja sitä edeltävällä ajalla. Robert Wilhelm Ekman ja Johan Knutson (1816-1899) taisivat edustaa vanhinta taidetta. Pari Gallen-Kallelaa ja von Wrightit sekä Schjerfbeck kultakautta, Antti Favén (1882-1948) ja Ragni Cawén (1891-1981) muiden muassa modernismia.

Alakerrassa sijaitsee Nordean pankkimuseo, jossa on vanhoja pankkikalusteita ja välineitä sekä valokuvia, Karin pilapiirroksia ja sermeissä tietysti Nordean suomalainen pankkihistoria. Happi kävi alakerrassa vähiin, kun sali oli koko ajan täynnä yleisöä.

Akseli Gallén-Kallela: C.G. Mannerheim. Öljy kankaalle, 1929. Kuva: TJ.

Haluan nostaa esiin aivan ensimmäiseksi Akseli Gallén-Kallelan hienon Mannerheim-muotokuvan vuodelta 1929. Siinä frakkiin pukeutunut Mannerheim istuu kädet puuskassa, jalat ristissä tummanpuhuvassa barokkituolissa. Maalauksen tausta on musta. Valo lankeaa jostakin katsojan takaa oikealta. Sitä kohden istuja katsoo. Ilme on tiukka ja määrätietoinen, kuten Mannerheimilla yleensä. On siinä ehkä rahtunen omanarvontuntoakin. Silti hän ei ollut aluksi tyytyväinen Gallén-Kallelan, hyvän ystävänsä ja adjutanttinsa, aikaansaannokseen, vaan hyväksyi sen vasta suostuttelujen jälkeen. Hän kun istuu tässä kuvassa mielestään aivan liian rennosti. Tässä kuvassa entinen valtionhoitaja poseeraa Liittopankin hallintoneuvoston puheenjohtajan roolissa. Koko 1920-luvun hän vietti yksityiselämää toimien erinäisissä yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä perustaen mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton sisarensa Sophie Mannerheimin kanssa. Muotokuva on luonnollisesti Liittopankin tilaama ja erinäisten pankkifuusioiden kautta Liittopankkikin on päätynyt Nordean helmaan. Maalauksen yläreunassa lukee latinaksi Mannerheimin tunnuslause Candida pro causa ense candido eli Puhtain asein puhtaan asian puolesta. Mustanpuhuva kuva on mielestäni näyttelyn vaikuttavin ja kertoo myös Gallén-Kallelan muotokuvamaalarin lahjoista.

Helene Schjerfbeck: Hiljaisuus. Öljy kankaalle, 1907. Kuva: TJ.

Seuraavaksi otan esiin toisen muotokuvan, joka samalla oli mielestäni näyttelyn hienoin – ja kuuluisin työ. Itse en ole koskaan ollut mikään Schjerfbeck-fani, hänen kalmankalpeat kypsemmät työnsä ovat mielestäni jotenkin makaabereja. Tämäkin työ kuuluu näihin, mutta on siitä huolimatta yksi tekijänsä hienoimmista. Työ – jonka nimi on sopivasti Hiljaisuus – huokuu äänettömyyttä, herkkyyttä, rauhaa, jopa haurautta. Valo näyttää lankeavan kalpeakasvoisen, aran nuoren naisen päälle kahtaalta; ylävasemmalta sekä oikealta. Schjerfbeck on tehnyt suorastaan lapsellisen yksinkertaisen sommitelman: frontaalisti kuvattu henkilö täyttää koko kuva-alan. Hiukset on kammattu japanilaiseen tyyliin, mutta kasvonpiirteet eivät minusta kuitenkaan sinne viittaa. Maalauksesta huokuva rauha taitaa olla se, joka teoksessa puhuttelee. Hiljaisuus on vuodelta 1907.

Victoria Åberg: Koskimaisema. Öljy kankaalle, ajoittamaton. Kuva: TJ.

Romantiikkaa edustaa Victoria Åbergin (1824-1892) Koskimaisema. Dramaattinen valon ja varjon vaihtelu saa taustan näyttämään uhkaavalta. Tämä maisema ei ole Suomesta, sillä taustalla on lumihuippuisia vuoria. Suurimman osan elämästään Åberg työskenteli Saksassa, mm. Düsseldorfissa. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia naispuolisia ammattitaiteilijoita ja syy hänen ulkomailla oleskeluunsa oli pitkälti siinä, että kotimaassa ei hänen saksalaisromanttisia maisemamaalauksiaan osattu kunnolla arvostaa. Mainittakoon, että historiallisesti maisemamaalaus ei muutenkaan ollut kaikkein arvostetuimpien maalauslajien joukossa ja että sen katsottiin sopivan myös naisille, kuten kukka-asetelmatkin. Tässä romantiikan aikakausi alkoi jo murtaa ensimmäisten joukossa perinteisen akatemiamaalauksen hierarkkisia kahleita, joka johti lopulta totaaliseen murrokseen realismin ja imressionismin myötä.

Magnus von Wright: Honkolan kartano. Öljy kankaalle, 1867. Kuva: TJ.

Magnus von Wrightin Honkolan kartano (1867) esittää maalariveljeksille tyypilliseen tapaan pikkutarkkaa, paikalleen jähmettynyttä maisemaa. Työ on visuaalisesti miellyttävä ja rauhallinen. Silti tämä näyttely herätti minut huomaamaan von Wrightin veljesten sekä joidenkin muiden heidän aikalaistensa töissä suorastaan häiritsevää staattisuutta. Valokuva oli toki jo keksitty kolmisenkymmentä vuotta ennen tätä maalausta Ranskassa, mutta en osaa sanoa, olisivatko ajan suomalaiset taiteilijat jo päässeet tutustumaan tuohon mullistavaan ihmeeseen. Joka tapauksessa tässä näyttelyssä oli töitä, jotka ovat kuin valokuvia. Toisaalta, jos ne olisivat valokuvia, ne olisivat todella tylsiä ja huonoja sellaisia. Niistä puuttuu dynaamisuus, liike, jopa tunnelma. Ne ovat kuin vakuumiin suljettuja silmänräpäyksiä. Staattisuus tuntuu tunkkaiselta, mutta myös uhkaavalta. Happi uhkaa loppua.

Johan Knutson: Suomalainen saaristomaisema. Öljy kankaalle, 1864. Kuva: TJ.

Toinen samanlainen työ on Johan Knutsonin Suomalainen saaristomaisema (1864). Soutaja on lähes peilityynellä lammella, mikään kuvassa ei liiku. Kesäpäivä on seisahtunut, mökin savukin seisoo pystysuorana patsaana piipussa. Knutsonin maisema on kuitenkin hyvin idyllinen ja ajalleen tyypillinen maisemakuvaus. Ihan kuin olisi sunnuntai-aamu, emäntä on menossa katsomaan pyydyksiä. Muistelen samoihin aikoihin maalanneella Werner Holmbergillakin olleen samankaltaisia maisemia.

Ragni Cawén: Toriaihe - 1930-luku. Öljy kankaalle. Kuva: TJ.

Ragni Cawénin Toriaihe – 1930-luku edustaa sitten jo suomalaista modernismia. Työ onkin melko tyypillinen aikansa edustaja, mutta Cawénin värit ovat kyllä ilahduttavan voimakkaita. Hetkeksi tulee mieleen ajatus, että onko kuva-aihe sittenkään Suomesta vaiko kenties Afrikasta. Mutta kyllä hahmot suomalaisia ovat. Olen tottunut maanläheisempiin väreihin suomalaisessa modernismissa. Kuvakulma on viistosti katsojaan nähden ja tuo yksinkertaisena tehokeinona heti enemmän dynamiikkaa kuvaan. Keskeisten hahmojen ääriviivat ovat kyllä selkeät, mutta kuva on rakennettu suurilta osin värisävyjä vaihtelemalla. Ensimmäisen kerran näin Ragni Cawénin maalauksia juuri tässä näyttelyssä, mutta toivoisin törmääväni niihin myös jatkossa. Kenties hän ansaitsisi oman näyttelyn? Kyllä näitä katsoisi.

Meritan Taidesäätiön teoksia oli vuonna 2006 esillä Amos Andersonin taidemuseossa. Silloin teosten lukumäärä oli jonkin verran suurempi kuin nyt. Esittäisinkin tässä Meritan Taidesäätiölle, että digitoisivat kokoelmansa ja asettaisivat sen vapaasti selattavaksi Internetissä. Se olisi kädenojennus taideyleisölle, sillä säätiön kokoelmissa on runsaasti teoksia, jotka kuuluvat meidän suomalaisten yhteiseen kulttuuriperintöön.

Pankkiautomaatti vanhoilta ajoilta Nordean pankkimuseossa. Kuva: TJ.

Nordean pankkimuseoon Yhdyspankin vanhassa konttorissa osoitteessa Aleksanterinkatu 36 B on avoimet ovet joka kuukauden 1. torstai klo 15.00-17.00. Meritan Taidesäätiön näyttely pankkimuseon yläkerrassa ei ole avoinna yleisölle, mutta ryhmillä on mahdollisuus maksua vastaan päästä tutustumaan siihen.

Lähteet:

https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/pankkimuseo.html

https://kansallisbiografia.fi/

https://www.mannerheim-museo.fi/gustaf-mannerheim/

https://www.blf.fi/

http://www.artmerita.fi/fi/nayttelyt

Oppaan kertomukset